Ja laihduttais. Eilen uutena vuotena sallin syödä eräissä kotibileissä, koska onnekseni tajusin olleeni laihoin ts pienikokoisin nainen kyseisissä pippaloissa. Riemu kuitenkin loppui lyhyeen kun eräs hemmetin laiha nainen astui juhliin ja muistin taas, että minun pitäisi tehdä jotain ettei tarvitse elää tässä valaan vartalossa. En vertaa itseeni muihin enkä myöskään ole mitenkään homoseksuaalinen ihminen, mutta kyllä sitä tulee tuijotettua vahingossa naisia, joilla on parempi ja timmimpi kroppa kuin itsellä. Tosin vain motivaattorina - että siihen itsekin pystyy joku päivä. 

3 nakkia, sipsiä, pirkka-hampurilainen, hornetteja n. 4 kpl, BIC MAC hampurilainen. Ja alkomahoolia päälle. Häpeä. Vedin totaalisen morkkiksen eilen ja tänään luvassa lenkki ja hikitreenit eilisenkin edestä. 

 

 

 

(Kuvan lähde: http://images.search.conduit.com/ImagePreview/?q=weight%20loss&ctid=CT3201318&searchsource=49&start=0&pos=0 ) 

Nyt sattuu ja kamalasti! En päässyt sängystä ylös tänä aamuna kun selkä oli niin jumalattoman kipeä. Kädet myös. Hyvä kun sain hengitettyä. Mies lopulta kiskoi mut hereille ja tajusin että ne unet olikin sitten siinä tältä erää. (Olin kai nähnyt hyvää unta kun olin nauranut makeasti unissani)

 

Miten vain. Olen saanut raha-asiani korjattua. Onneksi! Elämä hymyilee taas. Tosin en uskalla edelleenkään käyttää rahojani, joten voin ehkä ensimmäistä kertaa sanoa, että aatonaattona söin nuudeleita (vanhemmillani olisi ollut muutakin ruokaa) ja joulupäivänä lähtiessä kotiin kärsin kamalasta nälästä. Kaupat oli kiinni eikä ruokaa saanut mistään. Loppu peleissä ajattelin tämän mahdollisuutena; kerrankin on joulu, jolloin ei tule syötyä liikaa ja ei tarvitse ainakaan katua jälkikäteen herkutteluja. 

Hirveä nälkä enkä ollut syönyt kuin mahtipontiset 400 kcal viimeisen 24 h aikana (ihan oikeasti, siksi vain, koska kaupat kiinni ja mikään kaapin kuivaruoka ei mulle kelvannut). Siitä on hyvä lähteä treenailemaan. Sain joululahjaksi hyppynarun (muutakin tosin) ja päätin tehdä hyppyjä 100 hypyn sarjoissa. Mielellään 1000 päivässä. En ole tosin yltänyt 1000een vielä :D Lisäksi pelasin jo hieman pölyyntymään päässyttä Wii:tä; joku hemmetin nyrkkeilypeli, jossa vedin vähän överiksi ja pienemmätkin liikehdinnät olisi todellakin riittäneet. Nyrjäytin (?) käteni mojovasti riehuessani. Nyt sattuu  koko kroppaan. Eli treenitauko tiedossa. 

Mä myös ajattelin että tää blogi on sekasortonen pälätyssivu. Nyt sainkin idean, että tästä voisikin tulla minun kunto/laihdutusblogi. 

Ei ihan oikeasti ole. Vuokran maksun ja muiden laskujen sekä ruokamenojen jälkeen minulle jäi joulukuun budjetiksi 60 e. En valehtele. (Taustaa: tienasin liikaa kesällä [vaan en läheskään liikaa säästänyt] ja peruin syksyn opintotukeni. Lisäksi vuoden 2013 aikana tuli nostettua opintolaina tappiin asti. Laina tapissa, opintotukea ei tule, työni ensimmäinen palkka 30.12 tilillä. Suomeksi: Joulukuu eletään tyhjän päällä, sillä säästöt loppui.) Joulukuu on ehkä pahin kuukausi olla rahaton, kun pitäisi ostaa joululahjoja, maksaa veromätkyt ja ties mitä. Ei se joululahjojen osto mikään pakko ole, mutta olen nauttinut lahjojen ostamisesta. Pari kyyneltä olen valuttanut TV:ssä joulua mainostettaessa ja lahjatoiveita esitellen. Mulla ei vaan tänä jouluna ole rahaa. Ei ruokaan, ei elämiseen, ei bussilippuun - ei joululahjoihin. Näen niin tärkeänä että tuon joulumieltä läheisille - ja kyllä, näen lahjojen kuuluvan tähän yhteyteen. Tekisi mieli perua koko joulu omalta osaltani. Käpertyä sängyn turviin nukkumaan ja herätä vasta uutena vuotena, kun palkka vihdoin rapsahtaa tilille.

Tänään tili näyttää surkealta: 4,60 e. En muista koska olisin kuivattanut omaisuuteni näin huonoon jamaan. En ikinä! En koskaan ole ollut lellitty lapsi jolle vanhemmat maksaa kaiken. Kaiken asumisen, ruokakulut, autokoulut, valmennuskurssit... nämä olen kaikki maksanut itse. Olen myös vannoutunut sen nimeen, että elätän itse itseni - sossun luukulle en ole menossa. Kertakaikkiaan en salli itselleni, että terve nuori ihminen elää yhteiskunnan rahoilla. Olen kuullut lähipiirissä liikaa kerskailua siitä, kuinka baariin mennään kun Kelan/Sossun rahat tippuu tilille. Myönnän, että jotkut sitä tarvitsee (työkyvyttömyyseläke, lapsilisät vähätuloisille, lomauttamiset..) mutta toiset siellä on täysin laiskuuttaan. Elämäntapatyöttömät nimittäin. Näitä riittää ja ikävä kyllä he eivät pelkää sanoa ääneen kuinka sossulta saa helppoa rahaa elämiseen ja duuni ei kiinnosta. 

Kai se on vaan elettävä. Positiivista on tietenkin se, että pysyy linjat kunnossa ja vaa'an lukemakin alenee koska rahaa ei riitä edes ruokaan. Nähdäkseen tämä on ihan positiivista. Dieetti nimeltä "rahat loppu". 

Päivä alkoi kun heräsin pitkiltä yöuniltani 11 maissa aamulla. Mitä sitä tänään tekisi kun on lomaa ja töitäkin on vasta lauantaina. Tylsyyttäni päätin perustaa blogin. Ajatus lähti liikkeelle, kun mieheni harjoitteli koulua varten koodaamaan kotisivuja ja hän  ehdotti että hän voisi minullekin tehdä. Kauhistuin ajatusta. En ehkä ole hirveän sisällä blogimaailmasta. Kuka tahansahan näitä voi perustaa. Vuodattaa omaa elämäänsä internetiin - toisilla on lukijoita, toisilla ei. En ole edes mainostanut blogiani ystävilleni tai miehelleni. Saatika netissä haalimassa lukijoita. Ehkä siis en edes odota niitä. Lukee ken tahtoo. 

Muistin yhtäkkiä kaikessa rauhallisen arjen keskellä, että työni kulukorvauspaperit tulisi viedä postiin - nyt äkkiä! Perillä niiden tulisi olla huomenna. Liekö kerkee näin joulun aikana. Veinkin kirjeeni postiin, ja laatikkoon hädin tuskin mahtui kirjettä. Sopu sijaa antaa - kirjelaatikossakin nähtävästi. 

Paluumatka bussilla kotiin. Ihan niin kuin aina muulloinkin. Bussi tuli pysäkille jo 10 minuuttia etuajoissa - yleensä saa hytistä kylmässä minuutilleen siihen asti kun on bussin lähtöaika. Bussikuski tervehti minua: "Hyvää päivää", johon vastasin iloisesti "Päivää". Hän vielä lisäksi toivotti minut tervetulleeksi bussiin. Kiitin. Ajattelin mielessäni, että hän on varmaan voittanut lotossa tai _saanut_ juuri - kuinka hän näin asiakaspalveluhenkinen olikaan. Tai joulumieltä kenties? En ole tottunut saamaan tällaista vastaanottoa bussissa.

Hän läksi ulos ja en enää pian edes nähnyt kuskia. Siinä olimme minä ja bussi - kahdestaan, kunnes sisään alkoi virrata lisää ihmisiä. Pian bussikuski alkoi tulemaan bussille päin, mutta laittoikin rukousmaton keskelle asfalttia ja alkoi rukoilla. Ok. Kai sitä pitää joissain uskonnoissa rukoilla tiettyyn kellonaikaan. Mutta kello oli 14:40. Mikä se sellainen aika on? (Tässä vaiheessa hyvä selventää, että yleissivistykseni on hakusessa uskontojen suhteen). Hän oli edelleen maton päällä rukoilemassa kun kello löi minuutilleen sen verran että bussin piti lähteä. Ajattelin, että voi luoja, tajuaako hän että toisilla on tässä kiire (mikä kiire mulla vapaapäivänä on..?) ja hän vaan kyykkii matolla bussin vieressä. Lopulta hän tuli pikaisin askelein bussiin. Heti ovesta tultuaan hän kysyi kovalla mutta säyseällä äänellä: "Hyvää päivää! Miten täällä jaksellaan?" Bussista ehkä puolet ihmisistä vastasi iloisesti "Hyvin!". Siihen bussikuski tokaisi: "Tervetuloa! Ei siinä sitten muuta kuin että radalle vain!". Näin bussi lähti liikenteeseen. En voinut välttää hymyilemistä bussimatkan ajan. Kaunis ele bussikuskilta - vaikka niin vaatimaton ja arkinen, varmasti monelle tuli tästä hyvä fiilis. Ehkä siitäkin, että bussimatka ei alkanut rutiininomaisella tavalla.